Aineet:
Kakkupohja:
4 kananmunaa lasissa
saman verran sokeria lasissa
saman verran vehnäjauhoja lasissa
1 tl leinjauhetta
3 rkl perunajauhoja
Täyte:
2 dl mansikoita soseutettuna
2 1/2 dl vispikermaa
2 dl rahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
3 liivatelehteä
Kostutus:
mansikkamehu
Mansikkakinuski:
2 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
pakastemansikka mehua sekä survottuja mansikoita
Koristelu:
2 1/2 dl Vispikerma
2 rkl tomusokeria
sokerimassa
Vaahdota rasva ja sokeri.
Sekoita kuivat aineet keskenän.
Siivilöi kuivat aineet vaahdon sekaan varovasti käännellen.
Paista 175 asteessa n.40 minuuttia.
Laita liivatteet likoomaan kylmään veteen.
Vaahdota kerma ja sokerit.
Lisää rahka ja soseutetut mansikat.
Purista ylimääräinen vesi pois liivatteista ja liota ne kuumaan vesitilkkaan.
Lisää liivatteet ohuena nauhana seokseen.
Leikkaa jäähtynyt kakkupoja kolmeksi kerrokseksi.
Kostuta kerrokset mansikkamehulla.
Täytä kummatkin välit mansikkarahkatäytteellä.
Laita kakku jääkappiin vetäytymään.
Keitä sokeri ja kerma kinuskiksi.
Lisää mansikka mehu survot kinuskin joukkoon.
Levitä jäähtyneenä kakun päälle.
Vatkaa tomusokeri ja vispikerma vaahdoksi.
Pursota kakun reunat.
Tämä kakku koristeltu sokerimassa Hello Kitty kuvalla.